Dec 9, 2015

Bundeena

Miltä kuulostaisi kolmen päivän irtiotto töistä ja kaupunkielämästä, pakata laukut ja suunnata beach houselle? Miltä kuulostaisi kun päivän ohjelmaan kuuluisi rannalla hengailua, meressä uimista, herkullista ruokaa, lasi viiniä ja hyvä seura?

Tollaselle ehdotukselle on vaikea vastata kieltävästi. Niinpä viime sunnuntaina mun salibandypelin jälkeen pakkasin bikinit ja GoPron kassiin, hyppäsin lautalle, joka kuljetti mut Sydneyn kaupungin osaan nimeltä Bundeena. Kaksi sanaa. Älyttömän kaunista. Ihan unelmapaikka. Takapihalta pääsi suoraan rannalle ja virkistäytymään viileään meriveteen. Merivesikin oli yllättävän lämmintä! Rantamaisemia voisi jäädä tuijottamaan moneksi tunniksi.

Kolmen päivän "miniloma" osui juuri oikeaan paikkaan, sillä oon lähiaikoina ollut ihan sairaan väsynyt. Olisin ilomielin voinut jäädä vielä muutamaksi lisäpäiväksi ihan vaan rentoutumaan, mutta työt ja velvollisuudet kutsuvat. Enää tämä viikko ja ensi viikko niin työt on tältä vuodelta ohi! Ensi vuoden puolella on töitä vielä kaksi viikkoa ja sitten pääsen nauttimaan vapaudesta ja työttömästä elämästä. siihen asti kun lennän Suomeen takaisin (apua kotiinpaluupäiväkin lähenee liian kovaa vauhtia), vaikkakin ajattelin jonkun toisen työn itselleni etsiä viikoksi tai pariksi, että saisin vähän rahaa laitettua säästöön suomitilillekin. Loppuvuoden suunnitelmiin kuuluu joulun- ja uuden vuoden viettämistä, reissaamista Sydneyn ulkopuolella, salibandypelejä, kavereiden kanssa hengailemista, aurinkoisista ilmoista nauttimista, uusia kokemuksia, ..., odotan innolla!!!!!

IMG_1981 IMG_1993 IMG_2005 IMG_2031 IMG_2007 IMG_2027 IMG_1996 IMG_2011 IMG_2044 IMG_2019 IMG_1989 IMG_2047 IMG_2035 IMG_1995

No comments:

Post a Comment